Geenitutkimuksen eettiset ongelmat

Genetiikan tutkimus on avannut ihmiskunnalle ennen näkemättömiä mahdollisuuksia saada tietoa perintekijöistä ja kehittää aivan uusia vallankumouksellisia lääkkeitä ja hoitomuotoja. Ihmisen perimän käsittely ja yhä pitemmän ja terveemmän elämän tavoittelu synnyttävät kuitenkin myös eettisiä ongelmia. Tuleeko pitkästä ja terveestä elämästä kaiken ihmisyyden mitta? Voiko perintötekijöistä tulla syrjintäperuste? Keskittyvätkö tutkimus ja lääketeollisuus vain vauraan väestön sairauksiin? Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Tuija Takala on varma, että moni asia vielä muuttuu geenitutkimuksen etiikassakin. Esimerksiksi nykyään geenitietoa ei saa käyttää vakuutuspäätösten perusteena. Takala on varma, että tämä muuttuu tulevaisuudessa, kun geentekijöitä ruvetaan kartoittamaan tarkemmin jokaiselta ihmiseltä.  Tuija Takala on tutkinut bioetiikan ongelmia sekä tieteen että fiktion keinoin. Tieteellisen työn ohella hän ollut mukana käsikirjoittamassa bioeettiisiä ongelmia pohtivaa rock-oopperaa. Linkki ohjelmaan tässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.