Rauhanuskovaiset. Suomalaiset sosialistisilla nuorisofestivaaleilla

Neuvostoliitto järjesti nuorison sosialistisia nuorisofestivaaleja lähinnä satelliittimaissaan vuodesta 1947 lähtien. Alkuvaiheessa kylmän sodan rajat hakivat vielä muotoaan, mutta spektaakkelimaiset näytökset pönkittivät Neuvostoliiton ylivoimaa. On huomattava, että Neuvostoliitto oli näihin aikoihin saakka ollut eristyksissä muusta maailmasta ja sitä tunnettiin huonosti. Suomalaisille kommunistinuorille 1940- […]

Continue Reading

Tunnustuksen filosofia ja politiikka

Tunnustuksen filosofiassa on kyse toisen ihmisen tai vaikkapa valtion arvon ja itsenäisyyden tunnustamisesta. Toinen osapuoli on mukana keskustelussa, jossa osapuolet myös muokkaavat toisiaan – osapuolet määrittyvät tunnustamisen kautta. Tämä filosofian ala kuuluu erityisesti Hegelin oppeihin, mutta sillä on jälleen osansa kysymyksissä, jotka […]

Continue Reading

Historian kaleidoskooppi

Historiankirjoituksessa ei aina kannata kirjoittaa neliosaista kirjasarjaa, jonka kuvittelisi olevan lopullinen kuva kaikesta. Hist. prof. Henrik Meinander käyttää esseistisempää otetta, jossa esimerkiksi kaupunkitila jäsentää ja tuo esiin keisarillista aikaa ja sen mielialoja. Samalla Meinander osoittaa laajempia yleiseurooppalaisia kokemuksia, joiden aiheet risteytyvät ja […]

Continue Reading

Etelä-Afrikan buurit Apartheidin jälkeen

Moni muistaa Etelä-Afrikan Apartheid-politiikan ja sitä vastaan esitetyt monenlaiset kansainväliset boikotit ja sanktiot. Dos. Annika Teppo on viettänyt pitkiä aikoja myös Etelä-Afrikan eurooppalaisperäisen buuriväestön kanssa. Esiin piirtyy kuva maasta, joka on etnisesti hyvin kirjava, ja ns. rodut ovat ajan myötä sekoittuneet. Myös […]

Continue Reading

Historian pahimmat herjaajat

Ari Turunen on kirjoittanut yhdessä Petri Laukan kanssa kattavan esityksen historian pahimmista herjaajista. Juurisyitä löytyy niin uskonsodista, luokkavihollisista, kateellisista taiteilijoista kuin nykyisestä verkkokiusaamisesta. Selviytymiskeinona näistä riesoista voisi käyttää vaikkapa Mauno Koivisto -sitaattia älä provosoidu, kun provosoidaan. Kuunteleminen kannattaa. Linkki ohjelmaan tässä.

Continue Reading

Sukupuolien moninaisuus

Sukupuoli ja sukupuolisuus on ollut suuri keskustelunaihe, joka usein herättää voimakkaita tunteita. Riitely kuitenkin peittää alleen sen, että suomalainen yhteiskunta on usein melko liberaali. Hämmennyksen tunne saattaa olla suurempi tekijä, etenkin, jos pelkää käyttävänsä vääriä sanoja monenlaisten identiteettien viidakossa. Susi Nousianen on […]

Continue Reading

Poliittinen satiiri Suomen televisiossa

Television poliittinen satiiri Suomessa on melkein yhtä vanhaa kuin itse televisio. Satiirin luonne on kuitenkin muuttunut ajan myötä. Joskus oltiin kovin kilttejä, myöhemmin hyvin poliittisia. On ollut myös ylilyöntejä. Esimerkiksi 1990-luvulla Martti Ahtisaaren kävelyn ja painon pilkkaaminen katsottaisiin nyt liian henkilöön käyväksi. […]

Continue Reading

Kun tanssiminen oli rikos

Kun harmonikka levisi 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomeen tanssimista alettiin kontrolloida meillä ensimmäisen kerran. Tarvittiin vain mies, jakkara ja harmonikka ja nuorison kontrolloimattomat nurkkatanssit olivat pystyssä. Tälläiset aukotoriteetittomat tapahtumat erosivat suuresti aikaisemmista sosieteetin ja sotaväen tanssiaisista. Kun Suomen kansa kärsii, silloin ei tule kenenkään […]

Continue Reading