Ettekö te tiedä kuka minä olen?

Ei hätää. Harva tietää, enkä ole julkisuuden henkilö. Olen kuitenkin aina tehnyt tavallaan julkista työtä, keskustellut ja kirjoittanut.

Käyntikortissani lukee valt. tri, ja joskus se tuntuu tyhjentävältä. Tällä hetkellä miellän kyllä itseni toimittajaksi, mutta aina välillä innostun myös kirjoittamaan ja luennoimaan.

Olen työskennellyt niin tutkijana kuin opettajanakin Helsingin yliopistossa, kirjoittanut kirjoja pitkäveteisyydestä ja nihilismistä, ja nyt Yle Radio 1 lähettää radio-ohjelmaani Kalle Haatanen lauantaisin klo 10–11.

Ohjelmat löytyvät myös Yle Areenasta, podcastina, ladattavana jne. Liitän niitä myös tälle sivustolle.

Toimittajan työ omalla otteella on asia, jonka tunnen kaikkein tärkeimmäksi. Yleisradio on antanut minulle vapaat kädet, mitä tulee ohjelman aiheisiin ja vieraisiin. Se on uskomatonta luksusta näinä aikoina.

Usein aihe on historia, yhteiskunta, politiikka tai kulttuuri. Välillä on pakko irrotella luonnontieteiden puolella. Koulusta saatu luonnontieteen opetus on ajat sitten vanhentunutta, ja uuden tutkimuksen seuraaminen on tärkeää. Sillä ei ole väliä, etten ole mikään kaikkien tieteiden ja taiteiden ekspertti. On vapauttavaa, kun voi vaikka kysyä Kari Enqvistiltä: ”Täh? Mitä toi tarkoittaa?”

Olin pitkään töissä ja tutkimassa Helsingin yliopistolla. Sinä aikana kirjoitin useita artikkeleja eri oppikirjoihin ja muihin tietokirjoihin. Tutkimusalojani olivat aikalaisdiagnoosi, yhteisöllisyys ja liberalismi. Nuo aiheet kulkevat edelleen mukanani.

Aloin vieraantua yliopiston ilmapiiristä ja tavoista. Siirsin katseeni aikalaisdiagnoosiin ja esseistiikkaan. Kirjoitin kirjan pitkäveteisyyden filosofiasta (Pitkäveteisyyden filosofiaa, Atena Kustannus). Jatkoin näköalattoman ajan pohtimista (mutta ei moralisoimista) ja tutkin nihilististä filosofiaa ja aikalaisdiagnoosia (Ei voisi enempää kiinnostaa. Kirjoituksia nihilismistä, Atena Kustannus).

Pohdinnan jälkeen tajusin nollaluvulla, että olin täysin väärässä työssä, että yliopisto työpaikkana oli hirveä ja hirveämmäksi se on muuttunut. Ajatus siitä, että tutkisin yhtä ja samaa asiaa (tapauksessani yhteisöllisyyttä) loppuelämäni ja kilpailisin kansainvälisistä julkaisuista tämän aiheen tiimoilta kuulosti älylliseltä vankilalta.

Radio-ohjelma tieteestä, historiasta, politiikasta ja kulttuurista alkoi hahmottua. Ohjelmasarja alkoi vuonna 2009.

Olen innostunut populaarikulttuurista ja sekoittelen sitä tieteeseen ja päin vastoin. Joskus jokin leffa kannattaakin katsoa filosofian kannalta, toisinaan filosofeja pikemminkin fanittamisen kohteena. (Hegel rules!)

Tiedettä pidän useimmiten iloisena asiana, ja siinä saa vetää välillä aivan metsään diletantin innolla.

Tämä ei kuitenkaan ole mitään positiivisuuspuhetta. Sellainen puhe onkin ehkä yksi ohjelmistani ja kirjoituksistani ulos rajattu asia: Älkää luulko, että ohjelmissani koskaan kerrottaisiin, miten elämää tulee elää.

Jos siihen joskus ajaudun, on aika saada potkut.