Yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa

Suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun ongelma on se, että tutkimustieto ei juuri ohjaa sitä.   Näin sanoo ekonomisti Heikki Pursiainen. Hän on kirjoittanut kriittisen pamfletin suomalaisesta keskustelukulttuurista otsikolla ”Olette kaikki väärässä”. Pursiaisen mukaan suomalainen dialogi on usein nurkkapatrioottista ja sisäänpäin lämpiävää. Usein keskustelussa tulee esille […]

Continue Reading

Suomalaiset pyövelit

Suomen viimeinen pyöveli oli virassaan 1820-luvulla. Entisajan Suomessa pyöveliä pidettiin yhteiskunnan välttämättömänä virkamiehenä mutta toisaalta pyöveleitä myös karsastettiin ja pelättiin. Pyöveleitä vieroksuttiin muun muassa siksi että pyövelin virassa oli usein entisiä rikollisia ja siksi että ajateltiin, pyövelillä on hallussaan mystisiä voimia. 1700-luvulta […]

Continue Reading

Amerikan suomalaiset junapummit

USA:n suuri lama 1920-luvulla synnytti miljoonien kulkureiden joukon. Yhdysvaltain ja Kanadan rautateillä matkusti paikasta toiseen sesonkityöläisiä, kerjäläisä ja seikkailijoita. Nämä ”hobot” matkustivat pummilla tavaravaunuissa tai junien katoilla.  Junakulkurien elämäntapa oli toki syntynyt jo 1800-luvulla mutta suuren laman myötä siitä tuli yleinen ilmiö […]

Continue Reading

Kuinka langaton viestintä muutti mailman?

Radioaallot keksittiin 150 vuotta sitten. Italialainen Guglielmo Marconi ehti ensimmäisenä hakea patentin radioaaltoja käyttävälle langattomalle lennättimelle 1800-luvun lopussa. Tämä uusi viestintätekniikka mullisti nopeasti kaupankäynnin ja talouden. Langaton lennätin teki mahdolliseksi pitää reaaliaikaista yhteyttä kauppakumppaneihin ja tavaroita kuljettaviin laivoihin. Langaton lennätin mullisti myös […]

Continue Reading

Muuttuva Pohjois-Korea

Pohjois-Korea on ainutlaatuinen maa. Se on reaalisosialismin viimeinen ulkomuseo, joka pystyy tehokkaasti kontrolloimaan kansalaisiaan ja harjoittaa häpeilemätöntä diktaattoriensa henkilöpalvontaa. Mutta Pohjois-Koreassakin eletään murrosaikaa, sanoo Ylen Aasian kirjeenvaihtajana toiminut Mika Mäkeläinen.   Valtavat talousongelmat ja 90-luvun nälänhätä ovat pakottaneen Kim Jong-uninkin sallimaan pienimuotoista markkinataloutta. […]

Continue Reading

Tekoälyn haastava maailma

Digitaalisuus, nopeat tietoverkot ja tekoäly muuttavat koko ajan maailmaa ja arkeamme.  Tekoälykään ei ole enää mikään tulevaisuuden ihme. Tekoälysovelluksia on jo myynnissä satoja ja teollisuusmaissa tekoälystä on tullut keskeinen tutkimusala. Tekoälyyn perehtynyt tietokirjailija Timo Siukonen ei näe tekoälyssä mitään mystistä tai ihmeellistä. […]

Continue Reading

Mulkerot – liikaa palvottujen mahtimiesten nurja puoli

Maailmanhistoria tuntee paljon suuriksi sankareiksi nostettuja vaikuttajia, joilla on ollut myös pimeä puolensa. Kun menneen maailman sankareista tulee kansallisia merkkihenkilöitä, heidän virheitään ja jopa julmuuksiaan vähätellään tai niistä vaietaan. Helpointa on yksinkertaIsesti unohtaa. Niin! Tai valehdella. Tietokirjailija Ari Turunen on perehtynyt historian […]

Continue Reading

USA:n kuohuva kesä 1968

Vuosi 1968 oli nuorison kapinavuosi sekä Euroopassa että USA:ssa. Opiskelijat osoittivat mieltään vanhoja autoritaarisia järjestelmiä vastaan. USA:ssa kansalaisoikeusliike alkoi vaatia äänekkäästi tasavertaisia menestymisen ja osallistumisen mahdollisuuksia myös afro-amerikkalaiselle vähemmistölle. Samalla tunne (tai illuusio) kansakunnan eheydestä särkyi, koska kyse ei ollut enää alisteisesta […]

Continue Reading