Suomen presidentit ja vallasta luopumisen tuska

Suomella on ollut 12 presidenttiä. Presidentin asema ja valta ovat olleet hyvin erilaisia eri aikakausina. Myös presidenttien suhde valtaan on vaihdellut hyvin paljon itsenäisyyden aikana. Professori Martti Turtola on uusimassa kirjassaan kuvannut Suomen presidenttien suhdetta valtaan ja arvioinut presidenttiemme vallanhalua. Suomalaisen presidenttivallan […]

Continue Reading

Poliittinen väkivalta ja Suomi

Suomessa tapahtuva poliittinen väkivalta heijastelee suoraan ulkomaiden tapahtumia ja kansainvälisiä kehityssuuntia, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko. Tämä pätee niin Turun puukotusiskuun kuin äärioikeistolaisiin väkivallantekoihin. Poliittinen väkivalta on monimuotoista ja monikasvoista. Tekijä voi olla yksittäinen henkilö, pieni ryhmittämä tai kansainvälinen terroristijärjestö. […]

Continue Reading

USA:n sydänmaiden kapina

Valtiovaltaan kriittisesti suhtautuvalla konservatismilla on Yhdysvalloissa pitkät perinteet. Jo maan perustuslaki lähtee siitä, että liittovaltion valta suhteessa kansalaisiin tai osavaltoihin on tarkasti rajattu. Merkittävä muutos tapahtui 1930-luvulla, kun Suuren laman takia valtio otti talouspolitiikasta aiempaa paljon vahvemman otteen New Deal -ohjelmalla. Konservatiivit […]

Continue Reading

Vapaan tahdon filosofia

Mitä on vapaa tahto? Tämä on filosofian klassinen kysymys, jota on pohdittu antiikista saakka. Vapaan tahdon olemusta on pohdittu niin filosofiassa, teologiassa kuin nykyään yhä enemmän muissakin tieteissä. Vapaan tahdon problematiikkaan kuuluu myös heikkotahtoisuus. Usein ihminen tietää, mitä pitäisi tehdä mutta tekee […]

Continue Reading

Demokratian utopia

Demokratia on hyvin muutosvoimainen käsite, sanoo yliopistonlehtori Teppo Eskelinen. Se on motivoinut voimakkaasti yhteiskunnallista liikehdintää ja paremman maailman etsintää. Kuitenkin nyt demokratian käsite kärsii väljähtymisestä tai itsetyytyväisyydestä. Olemme alkaneet kuvitella että me elämme jo valmiissa toimivassa demokratiassa. Teppo Eskelisen mukaan tämä estää […]

Continue Reading

Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö

Tieteellisen tiedon ominaisluonteeseen kuuluu jatkuva epäily ja kyseenalaistaminen. Luotettava tieto syntyy useiden tutkijoiden työn tuloksena, kun eri tutkijat päätyvät tahoillaan samaan lopputulokseen. Tieteellinen prosessi on läpinäkyvä, koska tutkijan pitää perustella tutkimuksen lähtökohta, käytetyt metodit ja esitellä käytetyt aineistot. Julkaistu tutkimus käy myös […]

Continue Reading

Tuntematon Kiina

Kiinan nousu viime vuosikymmeninä maailman talousmahdiksi on kohottanut myös kiinalaisten itsetuntoa ja kansallisaatetta. Niinpä maan poliittinen johto näkee nyky-Kiinan tuhansia vuosia vanhan kiinalaisen kulttuurin suorana jatkeena. Virallisen historiankirjoituksen mukaan vasta kommunistinen Kiina pystyi vapauttamaan maan länsimaiden ikeen alta. Kiinan vahvistuminen on johtanut […]

Continue Reading