Suomalaisen selviytymisen historia

1800-luvun jälkipuolella moni asia Suomessa muuttui. Nälkävuodet 1867–1868 johtivat moniin uudistuksiin, ja vuosisadan lopulla kehitys kiihtyi monella alalla. Suomi oli pitkään jakaantuneena kahteen erilaiseen kulttuuriin, joiden raja noudatteli väljästi Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Raja ilmeni muun muassa leipäkulttuureissa. Lännessä syötiin kuivaa leipää ja […]

Continue Reading

Kuoleman ja elämän kysymykset

Tutkimuksen mukaan ihminen voisi elää täydellisen ihanteellisissa olosuhteissa jopa 160 vuotta. Sitten tulee jo raja vastaan. Ikuinen elämä ei kuitenkaan ole ihmiselle mahdollista, sillä solujen rappeutuminen on koodattu jo ihmisen ja muidenkin eläinten geeneihin. Kuoleminen alkaa jo syntymästä. Miksi vanhenemme ja kuolemme? […]

Continue Reading

Ruton historia

Rutto vaikutti valtavasti entisaikojen yhteiskuntiin, ja sitä pidettiin usein Jumalan lähettämänä rangaistuksena. Rutto oli tuhoisa tauti myös siksi, että antiikin jälkeen lääketiede kehittyi todella hitaasti. Vasta 1800-luvulla alettiin ymmärtää kulkutautien todellista luonnetta. Euroopan ruttopandemia 1300-luvulla muutti merkittävästi koko maanosan taloutta. Rutto nosti […]

Continue Reading

Nicorette, terveysviranomaiset ja sähkötupakka

Ihmetyttää kovasti käynnissä oleva terveysjärjestöjen sähkötupakan vastainen paniikkikampanja. Totean heti alkuun: minua ei ihmetytä lainkaan, että nikotiinin vaaroista muistutetaan. Sen pitäisi olla itsestään selvää. Ihmettelen vain voimakasta epätasapainoa tässä paniikkimielialaan ajautuneessa keskustelussa. Valistustyötä on tehtävä, mutta onko maailmassa todella ketään, joka voisi […]

Continue Reading