Rikoskirjallisuuden kehitys kuvaa omalla tavallaan myös länsimaisen yhteiskunnan koko kehitystä. Vaikka tämä kirjallisuuden laji on ensisijaisesti viihdettä, voi sen kautta analysoida myös koko yhteiskunnan ja arvojen muutosta. Toinen maailmansota oli yksi tekijä, joka muutti rikoskirjojen perusasetelmat ja kerrontatavan. Sodassa miehet toimivat joukkueina. Niinpä sodan jälkeisissä rikoskirjoissa yksittäisen salapoliisin rinnalle tulivat sankareiksi myös poliisin tutkimusryhmät,jotka toimivat kollektiivina ja ratkaisivat saman aikaisesti useita eri rikoksia. Klassisissa salapoliisiromaaneissa on monta peruskuviota, jotka ovat toistuneet rikoskirjallisuudessa vuosikymmeniä. Romaanin sankari on älyltään ylivertainen ihminen, jolla on usein aisaparinaan itseään tyhmempi kumppani.

Mutta usein sankarilla on myös jokin heikkous, addiktio tai vähintäänkin jokin epämiellyttävä luonteenpiirre. Usein yksitysetsivällä on myös jokin harvinainen tai kummallinen harrastus, joka korostaa päähenkilön erityisyyttä. Moderni dekkari pyrkii toisaalta myös siihen, että rikosten ratkaisijalla on riittävästi tavallisia inhimillisiä piirteitä, joihin lukija voi samastua. Amerikkalainen kovaksi keitetty dekkari toi rikoskirjallisuuden pois englantilaisesta kartanomiljööstä suurkaupunkien alamaailmaan. Tämä lajityyppi pyrki realistisempaan kuvaukseen, jossa mukaan tulivat avoin väkivalta, huumeet ja korruptoitunut poliisi. Kovaksi keitetyn rikoskirjan uusi keksintö oli myös femme fatale, kohtalokas nainen. Kun klassinen salapoliisiromaani kuvasi yläluokkasia tai porvarillisia, hyvin toimeentulevia perheitä, uusi rikosromaani kuvasi mieluummin irrallisia syrjäytyneitä ihmisiä ja rikkinäisiä perheitä. Vieraana on rikoskirjallisuuden tutkija Paula Arvas. Linkki ohjelmaan tässä.