Sananen Helsingistä.
Olen alkanut provosoitua Helsingin asemasta suomalaisessa mielenmaisemassa ja historiankirjoituksessa.
Olen kohdannut järjetöntä Helsinki-vihaa kolmessa kohdassa elämääni.
1) Vanhempieni landella Karkkilassa 1980-luvun alussa. Silloin oli kovia jakoja ns. punkkareitten ja diinareiden välillä. Itse olin jonkin sortin punkkari/hämy, ja jalassani on vieläkin arpi linkkuveitsen heitosta. Hämy-punkkarius ei ollut tärkein juttu; helsinkiläisyys sen aiheutti.
2) Armeija Parolannummella 1989. Mä olin (tietenkin etuoikeutettuna) ajatellut tulevani toimeen aika hyvin vähän kaikkien kanssa, koska sosio-ekonomiset erot eivät koskaan ole olleet mulle kovin tärkeitä. Siellä opin muutamassa kuukaudessa tajuamaan, että nuohan vihaavat mua helsinkiläisyyteni takia, ja vähän myöhemmin vihasin sitten itse noita muita. Kaikki snobistiset piirteeni voimaantuivat juuri tuona aikana.
3) Yleisradion toimittajana Yle Radio 1:n kansanradiomaisessa (ei henkilökohtaisessa) palautteessa. Joka saatanan käsittämätöntä murretta vääntävä toimittaja koetaan ”aidoksi”, ”lupsakaksi” jne. Helsinkiläinen on ”keinotekoinen”, ”snobbaileva”.
Tämä tarkoittaa vakavasti mm. sitä, että suomalaisessa historiankirjoituksessa on Helsingin mentävä aukko. Kun kirjoitetaan vuodesta 1918 tai myöhemmistä sodista, ”aidoksi” tulkittu historiankirjoitus ei koske Helsinkiä. Aivan samalla tavalla kuin toimittajat nykyään haluavat ”tavallisen kansan” tai ”tavisten” mielipidettä, pitää siirtyä jonnekin kehä kolmosen ulkopuolelle.
Tieteellisesti se on kestämätöntä, koska Helsingissä on tehty sekä väestöllisesti, kulttuurisesti että hallinnollisesti ehkä olennaisimmat muutokset ja tapahtumat Suomen historiassa Turun regiimin jälkeen. Aika pitkään.
Helsinkivihaajat ovat täysin sokeita argumenttinsa heikkoudesta. Jonkin luennon jälkeen Tampereella menin järjestäjien kanssa paikalliseen kapakkaan. Jo kohteliaisuussyistäkin kehuin Tampereen kapakkailmastoa ja paikkaa, jossa istuimme iltaa.
Tilaisuuden järjestäjä totesi ilahtuneena, että joo, täällä ei olla silleen paskantärkeitä snobeja niin kuin helsinkiläiset – puhuen kohteliaalle helsinkiläiselle, joka tuijotti epäuskoisena puhujaa, joka ei lainkaan tajunnut tökeröyttään.
Kun ajatellaan Suomen historian suuria kertomuksia vaikkapa Väinö Linnan kautta, on selvää, että Helsinki on ei-Suomea. Sen sijaan Totuus Suomesta vaikuttaisi olevan vasemmistolainen Tampere-tulkinta ja asevelisopimus. Helsinkiä käsittelevät historiikit ovat täysin marginaalissa jonkinlaista paikallishistoriaa ja sukututkimusta.
Eli seuraavan kerran, kun puheenparttani tullaan kutsumaan keinotekoiseksi ja snobbailevaksi, vaikka se on normaalia kieltäni, äidinkieltäni – ja kun mikä tahansa omituinen murre on niin saatanan ”aitoa” ja ”rehellistä”, haluan vain sanoa Helsinki-englanniksi: Fuck You!
Eihän se kauniisti ole sanottu, mutta tuollaista helsinkiläisenä joutuu kuulemaan vähän väliä.
9 comments
Kalle, pidä vaan pintas ja mielipiteesi: hyvä kun syntyy keskustelua! Ole ylpeä kotipaikastasi, niin me muutkin ollaan. Tai sitten kuten meikäläinen, ettei ole mistään kotoisin, kun on asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla eri puolella maata. Mutten Savossa koskaan, siksi ylenkatson kieroja savolaisia 🙂 Hyvää jatkoa ohjelmillesi, toivoo minä, ohjelmiesi vakiokuuntelija, pääasiassa bönde, men också lite svensspråkig ja meänkielikin käyttää.
Kalle, eipä ole kauaakaan kun ihan korkeasti koulutettu akateeminen helsinkiläinen facebuukissa toi esiin epämielymyksensä ”böndejä” kohtaan. Piti oikein kahteen kertaan lukea käsitinkö väärin, josko olikin ehkä vaan vitsi. Pitkin maataLapista Uudellemaalle ja sillä välillä asuneena, sanoisin, että totuus on tämä: Suomi on kaksi eri maata, pohjoinen ja etelä. Toisaalta myös pääkaupunkiseutu ja muu Suomi. Elämme eri maailmoissa. Böndet omassaan, hesalaiset omassaan. Väärinkäsityksiä syntyy. Vastakkainasetteluja syntyy.
Helsinkiläisyyteen totta vie kuuluu tietyntyyppinen hyacintheily, sille ei voi mitään, eikä se koske kaikkia. Mutta sielläkin asuneena tunnistan sen edelleen vaikkapa kanssani joka kesä erään harrastuksen parissa viettävistä helsinkiläisistä. Tietyt asiat tulevat korostetusti esiin puheessaan – ja böndet kuuntelee hiljaa. Mitä lie sitten aattelevatkaan. – Ystävyydellä kaikkia suomalaisia kohtaan, minä.
”Inho, jota helsinkiläisiä kohtaan tunnetaan, on suurelta osin dualismissa, jonka Helsinkiin muuttaneet tuntevat taustaansa kohtaan. On toki helsinkiläisiä, jotka silkan helsinkiläisyytensä kautta tuntevat ylemmyyttä, mutta se on – kuinka ollakaan – aika agraarinen piirre.”
Tuosta olen erittäin samaa mieltä.
Stadissa ei niitä ”ylpeitä hesalaisia” ole kuin juntit jotka nokittelevat maakuntamatkailijoille jotka palaavat sitten sinne jonnekin ja kertovat kaikille miten ylpeitä hesalaiset (sic) ovat. ”Stadilainen on huomaavainen” kuuluu vanha sananlasku joka pitää muuten paikkansa.
Se mun täytyy vielä erikseen nostaa esiin, että en mä ole haukkumassa maalaista tai pikkukaupunkilaista elämäntapaa. Mitä varaa mulla muka olisi sellaiseen arvottamiseen? Mitä järkeä koko argumentissa olisi? Mä reagoin vain siihen avoimeen vittuiluun, jota helsinkiläisiä kohtaan ilmeisesti saa sensuuritta jauhaa.
Suomalaiset vain reagoivat siihen, mitä jokainen landepaukku on kokenut Helsingissä: ylenkatsomista, alentuvaa kielenkäyttöä ja töykeyttä. Sitä niittää, mitä on kylvänytkin.
Anteeksi maalainen viimeinen lauseeni. Mutta landepaukkuna en keksi parempaakaan. Ymmärrät kai?
Mun nähdäkseni oikea ongelma on jonkinlainen statuskateus ja ”rankipaine” niin kuin sosiologit saattavat sanoa. Sellainen Hyacint Bucket -tyyppinen snobbailu. Se on vain kohdistunut väärin. Aika harva helsinkiläinen on ”itteensä parempi” (ymmärrät varmaan lauseen). Ristiriita saattaa ihan hyvin piillä suuressa muutossa 1960-1970-luvun taitteessa. Inho, jota helsinkiläisiä kohtaan tunnetaan, on suurelta osin dualismissa, jonka Helsinkiin muuttaneet tuntevat taustaansa kohtaan. On toki helsinkiläisiä, jotka silkan helsinkiläisyytensä kautta tuntevat ylemmyyttä, mutta se on – kuinka ollakaan – aika agraarinen piirre. Menneen ajan jäänne ja epävarmuutta omasta asemastaan.
Oli miten oli, puhuin vain omasta kokemuksestani. Enkä edes ole erityisen herkkänahkainen, mutta jos joku on mielestään minun yläpuolellani ja osoittaa sen minulle, teen hänelle palveluksen ja vältän kiusaamasta häntä enempää läsnäolollani.
On toki aivan mahdollista, että ylimielisesti käyttäytyvät eivät ole syntyperäisiä stadilaisia, mutta mistä minä sen voisin tietää? Ei sitä ole tatuoitu kenenkään otsaan. Yhtä kaikki, minun refleksini ylimielisyyteen on sama kuin jos kaupassa saan ala-arvoisen tuotteen: Se oli sitten viimeinen kerta kun siihen liikkeeseen astun. Kiitän onneani, ettei minun tarvitse Helsinkiin enää koskaan tulla, kävinhän siellä vain työmatkoilla.
Hyvää kevättä.
Kiitos samoin! Ei munkaan tässä puheenvuorossa ollut tarkoitus nostattaa mitään itsekehua, ei sinne päinkään. Puutun vain siihen, että kun mua kohdellaan ylenkatseella, ärryn siitä.