Vaikka kaikilla eläimillä on jonkinlaisia kommunikaatiojärjestelmiä, on ihmiskieli viestinnän välineenä monella tapaa ainutlaatuinen.

Ihminen osaa sekä erottaa eri äänteitä toisistaan (sen kyllä osaavat eläimetkin) että kategorisoida kielen avulla ympäröivää maailmaa. Ihmiskielen erikoisuus on se, että se osaa yhdistää nämä kaksi elementtiä toisiinsa.

Kieli on systeemi, joka yhdistää äänen ja merkityksen systemaattisella tavalla. Siksi ihminen voi puhua kielellä asisoista, jotka eivät ole välittömästi läsnä.

Aiemmin kielitieteilijätkin jakoivat hanakasti kieliä ”primitiivisiin” ja ”kehittyneisiin” kieliin. Ajateltiin esimerkiksi, että latina on ilmaisulultaan tarkin kieli ja siksi se sopii parhaimmin tieteen kieleksi.

1900-luvun kielitieteen suuri oivallus on, että ei ole rakenteeltaan primitiivisiä tai kehittyneitä kieliä. Kaikilla kielillä pystytään ilmaisemaan mitä tahansa, kun kieltä käytetään paljon ja monipuolisesti.

Kieliä kuolee koko ajan. Aina edes suhteellisen suuri kieli ei säily hengissä. Esimerkissä Andeilla puhuttu ketšuan kieli on uhanalainen vaikka sillä on miljoonia puhujia. Sen sijaan islannin kieltä ei uhkaa mikään, vaikka puhujia on 250 000.

Toimittaja Hannu Reime on perehtynyt kielitieteen teorioihin kielen synnystä ja kielten universaaleihin ominaisuuksiin. Linkki ohjelmaan tässä.