Suomen historiassa on ollut perinne, jossa sodan johtajia ei käsitellä kriittisesti, sanoo dosentti Lasse Laaksonen. Yleensä sodan johdon henkilökohtaiset ongelmat ja alkoholismi on aina selitetty parhain päin.

Dosentti Lasse Laaksonen on tutkinut armeijan ylimmän johdon alkoholinkäyttöä itsenäisyyden alusta jatkosotaan saakka.

Itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmeninä Suomen armeijan ylimmässä upseeristossa oli ristiriitainen suhde alkoholiin. Armeijan johdossa oli täysraittiita upseereita, jotka olisivat halunneet kitkeä kaiken juomisen armeijan piiristä, ja toisaalta oli upseereita, joiden mielestä viina kuului upseerielämään.

1920-luvulla erilaiset suhteet alkoholiin haittasivat jopa armeijan kehittämistä, koska kulmikkaiden henkilöiden persoonat eivät oikein kohdanneet.

Muun muassa 1920-luvulla armeijan johdossa oli raivoraitis Karl Wilkama ja suojeluskunnan johdossa ahkerasti juopotteleva Lauri Malmberg.

Sodan aikana Mannerheim suhtautui upseereiden juopotteluun epäsystemaattisesti. Lasse Laaksonen tuo esiin Mannerheimin johtamistavan henkilökohtaisuuden, joka ei suinkaan ollut aina paras mahdollinen tapa hoitaa asioita, siis johtaa armeijaa. Linkki ohjelmaan tässä.