Aiemmin usein ajateltiin että nauru on yksin ihmisen ominaisuus. Nykytutkimuksen valossa näyttää kuitenkin siltä, että myös jotkin eläimet osaavat myös nauraa.

Naurun ja huumorin alkuperää ja merkitystä on pohdittu jo antiikin filosofeista lähtien.

1600-luvun filosofi Thomas Hobbes määritteli, että nauru on merkki äkillisestä ylemmyyden tunteesta, jota me tunnemme heikompaa kohdetta kohtaan. Nauru liittyy Hobbesin mukaan siis valta-hierarkiaan.

Sigmund Freud selitti huumoria huojennusteoriansa avulla. Freudin mukaan ihminen kamppailee jatkuvasti intohimojensa ja sivistyksen ristipaineissa. Tähän paineeseen voi huumori tuoda aika ajoin vapautuksen, joka purkautuu nauruna.

Nykyään useimmat huumorin tutkijat lähtevät liikkeelle yhteensopimattomuusteorioista.

Meillä on oletuksia siitä, miten asiat menevät ja kun ne eivät menekään ennakko-odotusten mukaisesti, muodostuu ristiriita, josta huumori kumpuaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi se kun mies pukeutuu naiseksi tai kun eläin käyttäytyy kuin ihminen. Huono huumori ei kuole koskaan!

Huumori on ollut hyvin olennainen osa ihmisyyttä pitkin historiaa eikä ihminen ei halua luopua siitä edes ääriolosuhteissa. Siksi huumori elää jopa diktatuureissa tai keskitysleireillä.

Tutkijatohtori Jarno Hietalahti on perehtynyt huumorin olemukseen ja filosofiaan.

Linkki ohjelmaan tässä.