Toisen maailmansodan jälkeen idänkauppa oli ylimmillään 25 % Suomen ulkomaankaupasta.

Huippuvuodet olivat 1950-luvun alussa ja vuosina 1981-83. Sodan jälkeen Suomen kauppapoliittinen tilanne oli hankala. Oli vaikea tietää miten Neuvostoliitto suhtautuisi Suomen läntisten kauppasuhteiden kehitykseen.

Kekkonen onnistui kuitenkin sekä nostamaan itävientiä että myös hivuttamaan Suomea kohti Länsi-Euroopan vapaakauppajärjestelmiä.

Idänkauppa oli tiukasti kytköksissä öljyntuontiin. Öljyn hinnan nousun jälkeen 1970-luvulla öljy oli NL:n parasta valuuttaa. Parhaimmillaan Suomi toi Neuvostoliitosta kaksi kolmasosaa käyttämästään ja jalostamastaan öljystä. Tärkein vientiartikkeli olivat laivat.

Idänkaupan rakenne oli sikäli Suomelle edullinen, että Suomi toi raaka-aineita mutta vei pitkälle jalostettuja tuotteita. Välillä venäläiset jopa moittivat Suomea siitä, että maiden välisen kaupan rakenne muistuttaa siirtomaakauppaa.

Mutta ongelma oli siinä, että Neuvostoliitto ei yksinkertaisesti pystynyt tuottamaan jalostettuja tuotteita, joilla olisi ollut kysyntää Suomessa. Suomessa oli jopa lukuisia virkamiehiä, joiden tehtävä oli yrittää löytää markkinoita Neuvosto-hyödykkeille

Suomessa luotettiin liikaakin siihen, että hyvät henkilösuhteet ratkaisevat myös kaupankäynnissä kaikki ongelmat, sanoo professori Pekka Sutela. Niinpä Suomessa ei missään korkeakoulussa opetettu sitä, miten Neuvostoliiton talousjärjestelmä oikeasti toimii. Myös länsimainen Neuvostoliiton tutkimus oli meillä lähes tuntematonta.