Olavi Paavolainen oli löytänyt tiensä suomalaisen kulttuurielämän moderniin kärkeen jo 1920-luvulla. Hän oli esseisti ja kokija, ihminen joka halusi heittäytyä nykyisyyden virtaan, mutta kuitenkin esseistin tarkalla katseella kykeni tekemään siitä myös tarkkanäköisiä havaintoja. VTT Ville Laamanen on juuri väitellyt Olavi Paavolaisen kirjallisuudesta ja matkoista ennen toista maailmansotaa, vuosina 1936 – 1939. Paavolaisen levoton katse kohdistui kohti totalitaarisia valtioita ja niiden hurjaa spektaakkelimaisuutta.
Joskus Paavolaisen hurmaantuneiden kuvausten yhteydessä on yritetty vetää natsikortti esiin, mutta se on kyllä turhaa. Paavolainen oli esteetti – ja ehkä juuri siksi hän kykeni tekemään niin älyllisesti rehellisiä arvioita. Hän ikään kuin osallistui spektaakkeliin täysin, mutta intellektuellina hän kykeni tuntemaan massahurman keskellä individualistisen äänensä, joka kertoi, että jotakin tässä asetelmassa – Nürnbergin puoluepäivissä – on nyt pielessä.
Ajallisesti Olavi Paavolainen kirjoitti tuona ajankohtana ns. ”Pako pimeyteen -trilogian”. Siihen sisältyivät kirjat Kolmannen valtakunnan vieraana (1936), Lähtö ja loitsu (1937) sekä Risti ja hakaristi (1938). Laamanen kuitenkin kertoo, että alkuperäinen ajatus kirjoittaa katsausta omasta ajastaan olisi sisältänyt myös laajan Neuvostoliitto-osuuden. Tämän vierailun tulokset jäivät kuitenkin vain elämään tekstifragmentteina, mutta uusien Neuvostoliiton arkistolöytöjen avulla Laamanen kykenee valottamaan tätä huonosti tunnettua episodia Paavolaisen intellektuaalisessa elämässä.
Linkki ohjelmaan tässä.
Linkki ohjelmaan tässä.