Suomen ja Viron suhteet Neuvostoliiton romahtaessa (Yle Radio 1)

Suomen ja Viron suhteet ennen Viron itsenäistymistä olivat itsenäisen Viron puolella, mutta Suomi piti kiinni hyvistä suhteista Moskovaan, kertoo FT Heikki Rausmaa. Tämä ei ollut mitenkään tavatonta, sillä monet länsimaat pelkäsivät, mitä saattaisi seurata Gorbatsovin jälkeen, jos hän epäonnistuisi uudistuksissaan.

Kansalaisyhteiskunnassa tuki Virolle oli laajaa, ja esim. maataloustuotteita ja teknologiaa vietiin Viroon laajalti. Presidentti Koiviston suhde Viron itsenäistymisen prosessiin jää mielenkiintoisen arvoitukselliseksi. Rausmaan kirjan nimi on suora sitaatti Koivistolta:” Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon”. Vaikutti kuin hän olisi antanut vapaat kädet kulttuuriministeriölle toimia Viron hyväksi. 
Toisaalta Koivisto muistetaan myös kyynisistä puheistaan erityisesti Vilnan verilöylyn jälkeen, mutta toisaalla hän on sanonut, että kukaan ei tiedä, kuinka paljon Viro sai Suomelta tukea, ja kukaan ei tule sitä tietämään. Tässä linkki ohjelmaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.