Rikollisuus muuttuvassa yhteiskunnassa

Uusi teknologia ja sosiaalinen media ovat vähentäneet nuorten tekemiä rikoksia, sanoo Helsingin yliopiston kriminologian yliopistonlehtori Matti Näsi. Viimeisten neljän vuoden aikana nuorisorikollisuus on suorastaan romahtanut.

Nuorten asenteissa on tapahtunut suuri muutos. Sosiaalinen kontrolli on tullut voimakkaammaksi, eivätkä nuoret enää hyväksy tovereidensa rikollista käyttäytymistä, kertoo yliopistonlehtori Matti Näsi.

Oma vaikutuksensa on myös sillä, että nuoret ovat enemmän kotona ja seurustelevat toistensa kanssa sosiaalisessa mediassa, jossa ulkoinen kaunis kuva on arvossaan; halutaan näyttää terveiltä ja onnellisilta.

Rikosten väheneminen ei kuitenkaan koske vain nuoria. On totta, että rikollisten tekojen määrä kasautuu nuorille miehille, mutta yleensäkin kaupunkien väkivaltatilastot ovat kaunistuneet – niin paljon, että tutkijat ovat ymmällään.

Onkin puhutta jopa rikosten romahtamisesta (crime drop), sillä 1990-luvun alusta useiden kaupunkien väkivaltarikosten määrä on tippunut yli 50 %, New Yorkissa noin 75 %.

Matti Näsi uskoo, että tämä kehitys viittaa myös siihen, että rikosten väheneminen jatkuu tulevaisuudessakin. Jos nuoret eivät tee rikoksia nuoruudessa, he eivät tee niitä todennäköisesti myöskään aikuisiässä.

Linkki ohjelmaan tässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.