Suomen presidentit ja vallasta luopumisen tuska

Suomella on ollut 12 presidenttiä. Presidentin asema ja valta ovat olleet hyvin erilaisia eri aikakausina. Myös presidenttien suhde valtaan on vaihdellut hyvin paljon itsenäisyyden aikana.

Professori Martti Turtola on uusimassa kirjassaan kuvannut Suomen presidenttien suhdetta valtaan ja arvioinut presidenttiemme vallanhalua.

Suomalaisen presidenttivallan ennätys on luonnollisesti Kekkosen aika. Kekkonen onnistui tekemään itsestään korvaamattoman – osin karismansa mutta toki ennen kaikkea Neuvostoliiton avulla. Ajan myötä vähäinenkin arvostelu leimattiin majesteettirikokseksi.

Suomalaisen demokratian häpeäpilkkuna voi pitää poikkeuslakia (1973) sekä sitä nykyperspektiivistä hämmentävää seikkaa, että vielä 1978 kaikki puolueet ryhmittyivät tukemaan tätä selvästi jo väsynyttä ja muistamatonta miestä.

Martti Turtolan mukaan ennen sotia presidenteillä oli erilainen suhde valtaan kuin sodan aikana ja sodan jälkeen. Aiemmin presidentin tehtävä koettiin ennen kaikkea velvollisuudeksi isänmaata kohtaan eikä niinkään henkilökohtaiseksi kilvoitteluksi.

Linkki ohjelmaan tässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.