Myyttejä ”pimeästä” keskiajasta

Käsitys ”pimeästä keskiajasta” on säilynyt käsittämättömän kauan sekä populaarikulttuurissa että melko sitkeästi myös tutkimuskirjallisuudessa. Pimeydellä on tarkoitettu mm. sivistymättömyyttä ja väkivaltaisuutta.

Keskiajan tutkija Jaakko Tahkokallio sanoo, että näissä käsityksissä on mukana sekä virheellistä tietoa että oikean tiedon murusia. Keskiajan pimeys keksittiin jo renessanssin aikana, jolloin aiempina vuosisatoina kirjoitettua latinan kieltä (siis antiikin jälkeistä rahvaan latinaa) alettiin pitää rappeutuneena ja rumana.

Myös valistusajalle keskiaika oli hyvä vihollinen, koska sieltä löytyi hyviä esimerkkejä kirkon harjoittamasta sorrosta. Moni aate ja aikakausi halusi korottaa itsensä merkitykselliseen asemaan, ja niinpä kaatoluokasta ”keskiaika” tuli yhä pimeämpää ja pimeämpää.

Tahkokallion mukaan yksi keskiaikaa koskeva myytti on se, että koko Eurooppa olisi elänyt pienten ruhtinaskuntien harjoittamassa feodaalitaloudessa. Itse asiassa feodalismin aikakausi oli lyhyt eikä se koskenut koko Eurooppaa. Lisäksi joillekin on voinut jäädä mieleen marxilainen vaiheteoria, jossa feodalismi on muka välttämätön vaihe matkalla kohti kapitalismia.

Toinen virheellinen käsitys on että keskiaika olisi ollut erityisen väkivaltaista aikaa. Yhtä väkivaltaisia ajanjaksoja on ollut ennen keskiaikaa ja myös sen jälkeen. Tietysti nykyajan Euroopan tilanteeseen nähden väkivallan tekoja tehtiin paljon.

Jaakko Tahkokallion on perehtynyt keskiaikaa koskeviin virheellisiin käsityksiin. Linkki ohjelmaan tässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.