Itsenäisyyden ajan alku oli Suomessa monella tapaa ristiriitaista aikaa. Toisaalta aikaa leimasi voimakas sisäänpäin kääntynyt kansallismielisyys, mutta toisaalta oli myös tarve luoda uusia kansainvälisiä suhteita ja avata yhteyksiä muuhun Eurooppaan.

Molempia aatesuuntia yhdisti ajatus, että Suomi voi nousta tasavertaiseksi kansaksi kansakuntien joukkoon vain kulttuurin avulla. Mutta 1800-luvulla ”kansanhengen” tai kulttuurin löytäminen oli aikamoista temppuilua, joka ei kestä enää historiatieteen tarkastelua. Ja aikalaisillekin rahvaan kohtaaminen oli usein aikamoinen järkytys.

1920-luvulla Suomi koki myös voimakkaan taloudellisen nousukauden, koska metsäteollisuuden tuotteet kävivät hyvin kaupaksi.

Elintason nousu vahvisti myös kulttuurielämää. Kirjallisuudessa astui esille modernistien sukupolvi ja uudet aikakauslehdet avarsivat suomalaisten maailmankuvaa.

Itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmenten kulttuuri-ilmapiiriä tutkinut tietokirjailija Pekka Valtonen näkee sotien välisen ajan kulttuuririntamissa yhtäläisyyksiä nykyajan kanssa.

1900-luvun alussa kansallismieliset olivat sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri voi olla vahva vain jos se pysyttelee puhtaana ulkomaisista vaikutteista. Miten? Sille piti keksiä oma historia.

Sen sijaan kosmopoliittien mielestä kansainväliset kontaktit rikastaisivat kulttuuriamme. Samanlaisilla argumenteilla käydään kulttuurikeskustelua vielä tänäkin päivänä.

Linkki ohjelmaan tässä.