Tampereen yliopiston sosiologian apulaisprofessori Eeva Luhtakallio on tutkinut suomalaista lähiöelämää ongelmalähiöiksi leimatuissa lähiöissä.

Alempien tuloluokkien asuttamissa lähiöissä äänestysaktiivisuus on heikompaa kuin muissa kaupunginosissa. Näissä lähiöissä politiikkaan ja puolueisiin ollaan usein pettyneitä. Monella on selvästi yhteiskuntaan kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne.

Jopa työssäkäyvillä ja aktiivisilla ihmisillä on usein peruskokemus, että yhteiskunta on jossain kaukana eikä se ainakaan aja minun etujani. Usein epäluulot yhteiskuntaa kohtaan on opittu jo vanhemmilta, jotka myös ovat kokeneet tulleensa syrjityksi. Tässä mielessä niin köyhyys kuin luottamuksen puute ovat ylisukupolvisia.

Eeva Luhtakallio on sitä mieltä, että lähiödemokratian kehityshankkeissa on usein epäonnistuttu. Lähiöissä on toteutettu monenlaisia osallistamisprojekteja, mutta usein niistä ei ole jäänyt asukkaille mitään konkreettista hyötyä.

Kaupunkien lähiöhankkeet jakavat usein ihmiset kahteen eri kategoriaan: toimijoihin ja asukkaisiin. Toimijat ovat virkamiehiä ja järjestöaktiiveja, ja asukkaat ovat toiminnan passiivisia kohteita.

Usein hankkeet kaatuvat jo siihen että virkamiehet ja asukkaat eivät puhu samaa kieltä eivätkä ymmärrä toisiaan.

Luhtakallion mielestä lähiödemokratia voi toteutua vain jos asukkaat tuntevat olevansa arvostettuja ja tulevansa aidosti kuulluiksi. Linkki ohjelmaan tässä.