Pohjoiset maat alkoivat jo 1600-luvulta lähtien suuntautua Atlantin kautta Amerikkaan, Afrikkaan ja muille kaukaisille alueille. Tämä varhainen globalisaatio syntyi siirtolaisuuden, kaupankäynnin ja myös tieteellisten tutkimusmatkojen kautta. Sen vaikutus oli merkittävä. Kaupan ja siirtolaisuuden mukana tuli uutta tietoa, uusia kulutustottumuksia ja myös uusia […]
Propagandan historia
Propagandalla on kautta aikojen edistetty sekä hyviä että huonoja pyrkimyksiä. Nykyään propagandalla on yleisesti huono maine. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, muistuttaa propagandan historiaa tutkinut Ville-Juhani Sutinen. Esimerkiksi sekä Neuvostoliitossa että Suomessa propaganda-sanalla oli neutraali merkitys aina toiseen maailmansotaan saakka. Natsi-Saksa […]
Viimeinen oljenkorsi, vittuilu
Mä yritän hahmottaa mua kauhistuttavassa nykyisessä keskustelukulttuurissa, onko inklusiivinen (sisään ottava) vittuilu enää mahdollista. Esimerkkejä löytyisi: Lenny Bruce (stand-upia ja destruktiivista elämäntapaa) jo varhain 60-luvulta. Kuuntelen levytettyä show’ta ”How to Relax Colored People” vuodelta 1962. Yhdysvallat on toki Yhdysvallat, mutta Lenny Bruce […]
Negatiivisen ajattelun puolustus
Filosofian alkuperäisimpiä pyrkimyksiä on elää filosofian kautta hyvää elämää. Filosofia ei kuitenkaan tarjoa suoria ohjeita tai vinkkejä hyvään elämään, sanoo uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö akateeminen filosofiantutkimus voisi tarkastella oikeita elämän ongelmia. Pihlström on pohtinut moraalin […]
Ikuinen ystävä Neuvostoliitto
Neljä kuukautta sodan päättymisen jälkeen ensimmäinen neuvostoliittolainen kulttuurivaltuuskunta tuli Suomeen. Valtuuskunnan mukana tuli muun muassa Puna-armeijan kuoro, joka konsertoi Kansallisteatterissa ja Messuhallissa. Tästä alkoivat Suomen ja Neuvostoliiton väliset kulttuurisuhteet, joiden vaaliminen oli keskeinen osa maiden välistä uutta politiikkaa. Kulttuuri oli Neuvostoliitolle tärkeä […]
Seksityöläiset 1800-luvun alun Turussa
Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen on tutkinut 1800-luvun alun turkulaisten seksityöläisten elämää. Tuolloin suomalainen yhteiskunta ei suhtautunut seksin myyntiin yhtä moralistisesti kuin myöhempinä aikoina. Prostituution voimakas paheksunta alkoi vasta vuosisadan jälkipuoliskolla. Seksin myynti oli vähävaraiselle naiselle elinkeino muiden joukossa. Se […]
Psykopatian historia
Psykopaatti on voimakas sana. Sitä voi käyttää loukkaavana terminä ja tautimäärityksenäkin se voi olla potilasta stigmatisoiva. Psykiatriassakin psykopatiaa on käytetty hyvin kirjavasti. Joskus sitä on käytetty jopa kaatoluokkana. Diagnoosissa saatetiin päätyä psykopatiaan kun mitään muutakaan sopivaa määritelmää ei ole löydetty. Suomessa luovuttiin […]
Poltergeist Karjalassa
Erilaiset poltergeist-ilmiöt ovat tuttuja suomalaisessakin kansanperinteessä, vaikka ne ovat usein jääneet muun kertomaperinteen varjoon. Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa on runsaasti tarinoita, joissa kerrotaan, miten ilkeät tai ilkikuriset räyhähenget ovat pelotelleet ihmisiä liikuttelemalla ja rikkomalla esineitä, ääntelemällä mystisesti tai tekemällä muuta kiusaa. Suomessa […]