Suomenruotsalaisuuden synty

Suomen vuonna 1809 saama valtiollinen autonomia muutti monia asioita. Autonomian aikaan syntyi myös niin sanottu kielikysymys eli kamppailu siitä, millä kielellä uusi kansakunta toimii. Vielä 1700-luvulla kieli ei ollut Suomessa tärkeä identiteetin määrittäjä. Tärkeämpiä identiteetin tekijöitä olivat muun muassa sääty, uskonto ja […]

Continue Reading

Suomalaiset SS-miehet

Jatkosodan aikana 1400 suomalaista sotilasta taisteli itärintamalla Saksan Waffen-SS:n joukoissa. Suomalaiset olivat osa osa SS-divisioona Wikingiä, johon rekrytoitiin ulkomaalaisia vapaaehtoisia. Dosentti André Swanström on tutkinut suomalaisten SS-miesten taustoja ja kohtaloita. Swanströmin mukaan suomalaiset nuoret miehet lähtivät Saksan armeijaan monista eri syistä. Hyvin […]

Continue Reading

Nuorten hengailu ja yhteiskunta

Nuorten kaupungilla hengailusta on tullut liki uhanalaista kulttuuriperintöä, sanoo kaupunkitutkija Noora Pyyry. Varsinkin keskiluokkaisten nuorten vapaa-aika on nykyään hyvin aikataulutettua. Vanhemmat kuljettavat lapsia harrastuksesta toiseen. Tälle on nimikin: koulun ja harrastusten ulkopuolisten toimien aika, siis ”vapaa vapaa-aika”. Nuorten hengailu on siirtynyt kaduilta […]

Continue Reading

Kansallismielisten ja kosmopoliittien kamppailu itsenäisyyden ajan alussa

Itsenäisyyden ajan alku oli Suomessa monella tapaa ristiriitaista aikaa. Toisaalta aikaa leimasi voimakas sisäänpäin kääntynyt kansallismielisyys, mutta toisaalta oli myös tarve luoda uusia kansainvälisiä suhteita ja avata yhteyksiä muuhun Eurooppaan. Molempia aatesuuntia yhdisti ajatus, että Suomi voi nousta tasavertaiseksi kansaksi kansakuntien joukkoon […]

Continue Reading

Suomalaisen selviytymisen historia

1800-luvun jälkipuolella moni asia Suomessa muuttui. Nälkävuodet 1867–1868 johtivat moniin uudistuksiin, ja vuosisadan lopulla kehitys kiihtyi monella alalla. Suomi oli pitkään jakaantuneena kahteen erilaiseen kulttuuriin, joiden raja noudatteli väljästi Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Raja ilmeni muun muassa leipäkulttuureissa. Lännessä syötiin kuivaa leipää ja […]

Continue Reading